tiistai 5. toukokuuta 2015

Välipalasmoothie

Tein kokeilumielessä välipalasmoothien ja tulihan siitä todella raikkaan ja hyvänmakuinen!

Rasvatonta ja maustamatonta jogurttia 2 dl
Mansikoita, mustikoita ja banaania yht. noin 2 dl
Rasvatonta maitoa 1 dl
Tuoreita sitruunamelissan lehtiä kourallinen



Sitruunamelissa on minulle ihan uusi tuttavuus, joten tässä tietoa tästä superkasvista.

Sitruunamelissa on kotoisin Vähästä-Aasiasta, mistä se on levinnyt koko Välimeren alueelle ja edelleen Saksan kautta Pohjolan luostareihin. Sitruunamelissaa pidetään useissa maissa sydämen ilon yrttinä, sillä sen on katsottu vahvistavan sydäntä.

Sitruunamelissa on ennen kaikkea salaattien ja juomien yrtti. Se on myös kaikkien niiden ruokien mauste, joihin käy sitruunakin. Sillä voi maustaa kasvis-, kala-, liha-, riista- ja linturuuat sekä munakkaat. Silputtu sitruunamelissa sopii hyvin keitettyjen papujen, herneiden ja parsan lisäkkeeksi. Myös makeisiin jälkiruokiin kuten hedelmäsalaatteihin, jogurttiin ja erilaisiin kiisseleihin se antaa mukavan maun samoin kuin marmeladeihin, hyytelöihin ja omenasoseeseen. Paras juoma saadaan tuoreesta tai pakastetusta sitruunamelissasta, kun lehtien päälle kaadetaan kiehuvaa vettä ja annetaan hautua vähän aikaa.Sitruunamelissa säilyy parhaiten pakastettuna sekä öljyssä ja viinietikassa. Kuivaaminen laimentaa nopeasti maun.

Eteerisen öljyn useat kymmenet eri ainesosat vaikuttavat kouristuksia laukaisevasti, ja sitruunamelissaa käytetäänkin hermostoperäisten maha- ja suolistovaivojen hoitoon sekä kuukautiskipuihin. Siitä on apua myös muihin hermostoperäisiin oireisiin kuten unettomuuteen, masentuneisuuteen ja hysteriaan. Yhdessä muiden rauhoittavien rohtojen kanssa se sopii hyvin iltateeksi edistämään unen tuloa. Kasvi on ollut yleisesti sydäntä vahvistavan rohdon maineessa ja siitä on käytetty myös kilpirauhasvaivoihin. Sitruunamelissan lehdet ovat antiseptisia; tuoreilla lehdillä hieromalla voi lievittää hyönteisten pistojen aiheuttamaa kipua ja ne vaikuttavat myös parantavasti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti