torstai 28. toukokuuta 2015

11 keski-ikäisten naisten tekemää virhettä

Keski-ikäisen naisen voi olla vaikea hyväksyä, että nuoruus on takana päin.


Nettisivusto Health.com listasi asioita, joihin keski-ikäiset naiset usein sortuvat nuoruutta ihaillessaan. Ikääntyminen ei ole aina mieleen, mutta näitä virheitä kannattaa välttää.

1. Muutos tulee tarpeeseen
Suurin virhe, mitä voi tehdä, on olla tekemättä mitään. Hiukset, meikki ja vaatteet, jotka näyttivät ylläsi upealta parikymppisenä, eivät yleensä enää sovi 50-vuotiaalle. Jos haluaa ikääntyä arvokkaasti, muuttuminen on välttämätöntä.

2. Sijoita vaatteisiin
Nuorena saatoit valita alennusrekistä mitkä tahansa bikinit, ja silti onnistuit näyttämään hyvältä rannalla. Istuvien vaatteiden löytäminen keski-iässä on haasteellista, sillä kroppa ei ole enää välttämättä samassa kuosissa kuin parikymppisenä. Uskalla rohkeasti ostaa vartaloa hoikentava uimapuku, takapuolta nostavat farkut tai täydellisesti istuva jakkupuku.

3. Älä vertaa itseäsi siihen, mitä joskus olit
Vain harvat naiset näyttävät keski-iässä samalta kuin nuoruusvuosina. Jos on pakko, muistele silloin tällöin, miltä joskus menneisyydessä näytit. Masentua ei kuitenkaan kannata, vaikka vuodet olisivat tuoneet kiloja ja ryppyjä. Tärkeintä on ymmärtää, että missä tahansa iässä voit keskittyä halutessaan näyttämään niin hyvältä kuin siinä iässä voi.

4. Huolehdi itsestäsi
Ikä ei ole mikään syy olla liikkumatta. Vaikka kroppa välillä tuntuisi laittavan hanttiin eikä jalka nouse enää niin notkeasti, ei kannata luovuttaa. Liikunta auttaa välttämään terveysongelmia ja helpottaa kipuja, joita tulevat vuodet väistämättä tuovat tullessaan.

5. Nuku tarpeeksi
Vaikka eläisit hektistä elämää töiden ja perheen viedessä kaiken aikasi, yritä nukkua tarpeeksi. Unen puute näkyy helposti kasvoiltasi. Liian vähäiset yöunet voivat lisätä myös riskiäsi sairastua diabetekseen tai muihin terveysongelmiin.

6. Huolehdi hampaistasi
Peiliin vilkaistessasi kiinnitä huomiota myös siihen, miltä hampaasi näyttävät. Tummentuneet hampaat antavat helposti vaikutelman, että olet ikäistäsi vanhempi. Hampaista kannattaa pitää huolta siitäkin syystä, että hampaiden terveys on yhteydessä yleiseen terveydentilaasi. Esimerkiksi iensairaudet lisäävät sydän ongelmien riskiä.

7. Älä yritä nuorentaa itseäsi liikaa
Rypyt eivät ehkä näytä mukavilta, mutta eivät näytä Botoxia täyteen pumpatut eleettömät kasvotkaan. Oikeanlaisten ihonhoitotuotteiden käyttö voi auttaa vähentämään juonteita ja ryppyjä. Jos niin teho ei ole mielestäsi riittävä, harkitse tarkkaan, mitä muita vaihtoehtoja on. Muista, ettei keski-iässä ole tarpeellista enää näyttää teiniltä.

8. Ei ole "hiussääntöjä"
On turhaa ajatella, että 50-vuotiaalla on pakko olla lyhyt tukka tai ettei se ainakaan saisi ulottua hartioiden alapuolelle. Hiustyylin valinnassa kannattaa kuitenkin ottaa huomioon oma pituus, paino, elämäntyyli ja hiusten kunto. Ikääntyessä hiukset ohentuvat, harmaantuvat ja hiuslaatu saattaa muuttua. Sama leikkaus tai hiusväri kuin parikymppisenä ei usein enää pue keski-ikäistä naista.

9. Kiinnitä huomiota meikkiin
Samat meikkituotteet ja värisävyt eivät toimi vuosikymmenestä toiseen. Älä jämähdä vanhaan tyyliisi vaan valitse sellaisia meikkejä, jotka tuovat ihosi parhaimmat puolet esiin. Älä yritä peittää ryppyjä paksun puuterikerroksen ja ole varovainen valokylän kanssa. Luonnollisesta meikistä tulee nuorekkaampi vaikutelma kuin raskaasta tummasta silmämeikistä.

10. Valitse oikean kokoiset rintaliivit
Vuodet muuttavat rintojesi muotoa ja kokoa. Sama rintaliivien koko ja malli ei istu vuodesta toiseen. Oikeanlaisilla alusvaatteilla saat ryhtiä kehoosi, joten investoi hyvin istuviin rintaliiveihin. Apua oikean koon ja mallin löytämiseen saa erikoisliikkeistä ja suurimmista tavarataloista.

11. Seksin ei tarvitse olla tylsää
Seksikkyys ei kuulu vain nuorille. Pukeudu vapaasti niin seksikkäästi kuin haluat. Muista myös tutustua seksuaalisiin tarpeisiisi, äläkä unohda, että viisikymppisenäkin nainen voi harrastaa elämänsä parasta seksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti