lauantai 20. kesäkuuta 2015

A Million Ways To Die In The West

Katsoimme Juhannusleffana "Miljoona tapaa kuolla lännessä".


Kaksi vuotta sitten Family Guy -animaatioiden isä Seth MacFarlane yllätti esikoispitkällä ohjauksellaan: elävästä nallekarhusta kertova Ted häijyili nerokkaasti kierolla huumorillaan. Toisessa ohjaustyössään MacFarlane suuntaa katseensa villiin länteen ja vie roisin huumorintajunsa maailmaan, jossa on miljoonia tapoja päästä hengestään.

MacFarlane itse esittää Albertia, lapsenkasvoista lammasfarmaria, joka on kirjanoppinut ja siksipä hieman nörtti. Maailmaa hallitsevat miehet aseineen, eikä Albert osaa edes ampua. Kova hän on kuitenkin puhumaan, joten onkin pienoinen ihme, ettei hän ole vielä päässyt hengestään yksinkertaisempien lajikumppaneidensa joukossa.

Albert seurustelee kylän kauneimman tytön (Amanda Seyfried) kanssa, mutta miehen pelokkuuden takia tyttö jättää hänet ja ottaa käsikynkkäänsä viiksekkään ja itsevarman Foyn (Neil Patrick Harris). Katkeroitunut Albert ryhtyy hautomaan kostoa.

Lopputekstien jälkeen kannattaa malttaa odottaa hetkinen :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti