torstai 12. helmikuuta 2015

Enkelit

Enkelit, suojelusenkelit; uskon että enkelit kulkevat vierellämme koko ajan. Jokaisella meistä on oma suojelusenkelimme.Lisäksi entisenä skeptikkona olen huomannut sen, että enkelit auttavat jos heitä pyytää auttamaan.

Me kaikki olemme tehneet sielunsuunnitelman tänne syntyessämme ja mikäli jokin asia rikkoo sielunsuunnitelmamme, enkelit eivät voi silloin tulla "väliin", vaan meidän on käytävä tuo "oppitunti" läpi.

Minut "herätettiin" näihin asioihin noin 3 vuotta sitten. Hieroin erään mummon selkää ja yhtäkkiä kämmeneni alkoi kuumottamaan ja siinä pyöri kuuma rinki. Mummokin tunsi käteni polttavana. Tilanteessa oli kaksi muuta todistajaa. Itse säikähdin tilannetta, mutta etsittyäni tietoa asiasta, ymmärsin että kyse on reikistä eli olin kanavana parantavalle energialle.

Tämän jälkeen aloin näkemään ihmisten menneisyyteen, tulevaisuuteen ja nykyisyyteen. Otan henkilöä kädestä kiinni ja näen asiat yleensä kuvina. Olen vasta henkisen polkuni alkutaipaleella, joten vielä on paljon opittavaa henkimaailman asioista.
Esim. tästä linkistä lisää sielunsopimuksesta: http://www.tuijaorelma.fi/sielunsopimukset-tie-syvempaan-itsetuntemukseen-ja-muutokseen/

angel_of_light.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti