Näytetään tekstit, joissa on tunniste tieteiselokuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tieteiselokuva. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Interstellar (suomeksi. Tähtienvälinen)


Katsoin viimeksi leffan Interstellar. Tämä leffa meni heti minun TOP10:n. Hyvät näyttelijät, hyvä käsikirjoitus, loistava kuvaus. Tämä elokuva saa tunteet pintaan ja itkuhan tätä katsoessa tuli, vaikka toimintaakin leffassa oli paljon.


"Interstellar kertoo tutkimusmatkailijoista, jotka ylittävät inhimillisen avaruusmatkailun rajat käyttämällä hyväksi vastalöytämäänsä madonreikää, jonka avulla heidän on mahdollista kulkea aiemmin ihmiskunnalle liian pitkiä tähtienvälisiä välimatkoja. "

Ohjaajat: Christopher Nolan
Käsikirjoittajat: Christopher Nolan, Jonathan Nolan
Pääosanäyttelijät: Anne Hathaway, Bill Irwin, Casey Affleck, Ellen Burstyn, Jessica Chastain, Matthew McConaughey, Michael Caine, Topher Grace, West Bentley.



maanantai 9. maaliskuuta 2015

Matkijanärhi 1

Katsoimme eilen mieheni kanssa Matkijanärhi 1 leffan Viaplaylta. Tämä elokuva oli enemmän tieteiselokuva, mitä kaksi edeltävää osaa. Elokuva oli ihan hyvä ja jään odottamaan seuraavaa elokuvaa Nälkäpelistä.

"Tuhon jälkeistä dystooppista Panemia johtava itsevaltainen Pääkaupunki on saanut kovan arvovaltakolauksen, kun valtakunnan eri Vyöhykkeiden alistamisen väline, tappava Nälkäpeli-tosi-tv-kisa on päättynyt kapinallisten voimien pakoon. Niin Pääkaupunki kuin tuhotuksi oletetulla Vyöhyke 13:lla piileskelevät kapinalliset ryhtyvät propagandataistoon käännyttääkseen muut Vyöhykkeet oman näkemyksensä puolelle.

Pääkaupungin valttina on Peeta (Josh Hutcherson), Nälkäpelin osanottaja, joka edellisen elokuvan lopun kaoottisissa tapahtumissa jäi pelinjärjestäjien kynsiin. Peeta vetoaa katsojien tunteisiin tuomitessaan kapinallisten teot ja esittäessään nämä harhaanjohdettuina ihmisinä, jotka eivät tiedä mitä tekevät. Kapinalliset tarvitsevat oman keulakuvan, ja sellaiseksi haluttaisiin Peetan parina taistellut Katniss (Jennifer Lawrence), Nälkäpelien sääntöihinkin vaikuttaneen yleisönsuosion saavuttanut pelaaja.

Henkensä edestä jo pariin otteeseen taistelemaan joutunut Katniss on kuitenkin kokemustensa traumatisoima, eikä tunne vetoa väkivaltaisuuksien keulakuvaksi. Nuoren naisen haavoittunutta psyykeä ei auta, että Pääkaupunki on hänen pakonsa kostoksi tuhonnut Katnissin ja Peetan koti-Vyöhykkeen. Toisaalta juuri Pääkaupungin laskelmoitu julmuus saattaa sytyttää Katnissin periaatteellisen palon uudelleen liekkeihin."


Elokuvan traileri: https://www.youtube.com/watch?v=bKowpyb1kP4