Sain kynsieni puremisen loppumaan, kun aloin lakkaamaan kynsiäni. Nyt on niin kauniita kynsilakkoja kaupoissa, että kynsiä ei yksinkertaisesti raski purra :)
Kynnet lakattu Lumenen Gel Effect nro 53 Shiny days/Päivien hohde lakalla ja päälle Lumenen Natural Code nro. 55 Top Coat Silver.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä 2015. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä 2015. Näytä kaikki tekstit
lauantai 20. kesäkuuta 2015
sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
Ne järkevät kengät
Kivistävätkö
päkiät kymmensenttisissä korkkareissa? Jomottaako vaivaisenluu? Milanon
johtaviin muotitaloihin kuuluva Max Mara antaa luvan mukavuuteen. Jo
muutamia sesonkeja valtaa pitäneiden lenkkareiden ohella se marssitti
lavalle terveyskeskuksen henkilökunnan jalkineina nähtyjä ortopedisiä
sandaaleja.
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
Huh, mikä muotikesä: 70-luvun kauneustrendit tulevat taas!
70-luku on muodissa. Housujen lahkeet liehuvat ja mikrokokoiset vaatteet
tekevät tuloaan. Ja mikä parasta, myös kauneuteen saadaan taas
pastellisävyjä!
Jos jokin on THE 70-lukua, niin kukka hiuksissa. Villitys alkoi jo 60-luvulla hippiliikkeen myötä, mutta jatkui pitkälle 70-luvun puolelle. Ja mikäs siinä, kukka hiuksissa on sekä kaunis että naisellinen asuste.
Jotain muutosta muotiin on kuitenkin tullut. Nyt kukat ovat pienempiä ja kukkaketojen vähentyessä koristeita voi tuoda hiuksiin myös esimerkiksi kukallisten pantojen avulla.
Jos jokin on THE 70-lukua, niin kukka hiuksissa. Villitys alkoi jo 60-luvulla hippiliikkeen myötä, mutta jatkui pitkälle 70-luvun puolelle. Ja mikäs siinä, kukka hiuksissa on sekä kaunis että naisellinen asuste.
Jotain muutosta muotiin on kuitenkin tullut. Nyt kukat ovat pienempiä ja kukkaketojen vähentyessä koristeita voi tuoda hiuksiin myös esimerkiksi kukallisten pantojen avulla.
Pastellisävyiset luomivärit
Tästä tulee heti ABBA mieleen. Mutta pastelli tulee taas, rohkeasti siis sinistä tai lilaa luomeen! Valitse kuitenkin mattasävy.
Jakaus keskellä päätä
70-luvulla tällainen tukka piti oli
kaikilla. Viime vuoden lopulla vapaana liehuvia hiuksia keskellä päätä -jakauksella alkoi taas näkyä muotinäytöksissä.
Strassit
Kasvoihin kiinnitettävät ”jalokivet” eli strassit olivat eräs 70-luvun
oudoimmista trendeistä. Nyt sen voi ottaa haltuun ilman ongelmaa,
erilaisia strasseja on jo tarjolla mielin määrin.
Lyhyt otsatukka
Jos jakaus keskellä päätä ei miellytä, leikkaa lyhyt otsatukka ja suorista hiukset piikkisuoraksi. Olet trendien aallonharjalla.
Graafiset silmärajaukset
Vahvat, graafiset rajaukset tulevat taas, ja toisin kuin 70-luvulla, nyt
ne voi tehdä helpommin kuin koskaan, kiitos eyelinereiden kehittymisen
ja valtavan valikoiman.
Blondi tukka
70-luvun lopulla alkoi platinablondien aikakausi, ja nyt se on taas täällä.
Kim Kardashianin ja
Jared Leton perässä paitsi naiset myös miehet ovat vaalentaneet hiuksiaan, trenditietoisimmat harmaaseen vivahtaen.
Lähde: Good Housekeeping
Lähde: Good Housekeeping
lauantai 30. toukokuuta 2015
Pastellisävyt hiuksissa
Katselen ympärilleni sillä silmällä, jospa sitä värjäisi hiukset jollain pastellisävyllä. Taidan tehdä sen seuraavan hiustenleikkauksen yhteydessä. Sopivasti kesähiukset :)
Pastellisävyä voi laittaa vain hieman.
Tilaa:
Kommentit (Atom)


