torstai 17. syyskuuta 2015

Hysteroskopia kokemuksia

Minulle tehtiin viime tiistaina eli pari päivää sitten hysteroskopia.  Eli kohduntähystys tehdään emättimen ja kohdunkaulan kautta kohtuonteloon viedyn pienen tähystyskameran eli hysteroskoopin avulla. Hysteroskopian avulla tutkitaan kohdun rakennetta ja vuotohäiriöitä. 
Minulle ko. operaatio tehtiin kohdussa olevien myoomien vuoksi.

Jännitin operaatiota tosi paljon ja toivoin, että jännittämiseni olisi ollut turhaa, mutta valitettavasti se ei ollut. Operaatio tehtiin OYS:ssa päiväkirurgisena toimenpiteenä.

Aluksi minut ohjattiin vaihtamaan vaatteet hoitohuoneeseen; minut otti vastaan kätilöopiskelija. Hän ohjasi minut leikkaussaliin, jossa oli leikkaavan lääkärin lisäksi 3 hoitajaa/kätilöä ja lisäksi kätilöopiskelija. Ihmettelin sitä, etteivät he edes kysyneet lupaa siihen, saako leikkaustani olla katsomassa muut kuin pakollisesti paikalla oleva hoitohenkilöstö?!

Hoitohenkilöstö seurasi monitorilta leikkaustani, kuin olisivat katsoneet "Kauniita ja rohkeita". Välillä joku kysyi onko kaikki ok? Eniten minusta piti huolta kätilöopiskelija.

Kohdunsuuta laajennetaan, ennen kuin hysteroskooppi voidaan laittaa kohtuun ja aloittaa leikkaus. Kohdunsuun avaaminen kävi mielettömän kipeää, vaikka kohdunsuuta oli puudutettu. Voi sanoa, että kipu oli juuri sama kuin synnytyksessä. Kohdunsuun laajentamisen jälkeen itse leikkaus ei tuntunut miltään; hieman paineen tunnetta alavatsassa ja koneen "tikuttava" ääni.

Kun operaatio oli ohi, minulla oli jo silloin kovat kivut. Kukaan hoitohenkilöstöstä ei kysynyt, tarvitsenko kipulääkettä, vaikka tuntui että kohtu supistelee edelleen kovasti. Ei mitään kipuastekyselyä, vaikka se pitäisi tehdä.

Siitä sitten samantien vain vaihtamaan omat vaatteet päälle kovien kipujen kanssa ja olin epävarma, miten saan aloittaa esim. liikunnan ko. operaation jälkeen.

Kaiken kaikkiaan aivan kauhea kokemus! Kipu oli sietämätön ja minulla on mielestäni aika korkea kipukynnys.

Laitan tähän liitteeksi, miten ko. operaation pitäisi mennä, jos jollekin lukijalleni on tiedossa sama toimenpide joskus.

Polikliinisen hysteroskopian toteutus.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti